28.04.2025 | Henna Kankainen

Ideally ja ilona.works yhdistyvät – Fuusiosta syntyy vahva myynnin kehittäjä

Myynnin ulkoistuspalveluihin erikoistuneet yritykset Ideally ja ilona.works ovat päättäneet yhdistää voimansa. Fuusio astuu voimaan 1. toukokuuta 2025 ja sen myötä syntyy entistä vahvempi ja vaikuttavampi toimija, joka tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja myynnin kehittämiseen sekä kasvattamiseen yli 35 asiantuntijan voimin.

ilona.worksin myyntiosaaminen syntyi omasta tarpeesta

ilona.works sai alkunsa vuonna 2019 verkkokauppa-alustana, jossa yrittäjät voivat vertailla ja hankkia yritykselle olennaiset palvelut, kuten eläkevakuutukset ja kirjanpitopalvelut. Myyntitiimi rakennettiin alunperin oman toiminnan tueksi ja kun kauppa alkoi käydä, asiakkailta alkoi tulla kysyntää myös myyntiosaamiselle. Siitä syntyikin ajatus tarjota ilona.worksin kehittämää myynnin palvelumallia myös ulkoistettuna palveluna.

– Tämä yhdistyminen mahdollistaa meille sen, että voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin myynnin kaikissa vaiheissa – oli kyse sitten uusasiakashankinnasta, inbound-strategioista tai koko myyntiprosessin johtamisesta. Meillä on yhteinen ymmärrys siitä, että tulevaisuuden myyntityö vaatii sekä teknologista että inhimillistä otetta ja ennen kaikkea kykyä sopeutua asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Tässä me olemme vahvimmillamme, kommentoi ilona.worksin hallituksen puheenjohtaja Axel Lindell.

– Yhteistyön aloittaminen Ideallyn kanssa oli poikkeuksellisen helppoa ja luontevaa, sillä tuntui kuin olisimme kehittäneet yhtä ja samaa yhtiötä jo vuosien ajan. Arvot, toimintatavat sekä tapa tehdä myyntiä kohtasivat täydellisesti alusta asti. Meillä on myös ilo työskennellä alan parhaimpien ja sitoutuneimpien ammattilaisten kanssa, joilla on monipuolista taustaa eri toimialoilta. Juuri tämä osaaminen ja ihmiset ovat koko tulevan tekemisemme perusta ja avain siihen, että pystymme valitsemaan projekteihin juuri oikeat henkilöt, lisää Lindell.

Ideallyn kehitys digitoimistosta myynnin asiantuntijaksi

Ideally perustettiin myös vuonna 2019, alunperin digimarkkinointiin erikoistuneena toimistona, josta useamman eri palvelukokeilun jälkeen syntyi myynnin kehittämiseen erikoistunut asiantuntijayritys. Ideally on erikoistunut tarjoamaan asiakkailleen kattavia ratkaisuja myynnin ulkoistamisessa, tapaamisten sopimisessa sekä kansainvälistymisessä.

– Heti aloitettuamme keskustelut ilona.worksin porukan kanssa oli selvää, että meillä on sama tavoite: Auttaa asiakkaitamme kasvamaan kokonaisvaltaisilla myynnin palveluilla. ilona.worksin laaja kokemus koko prosessin ulkoistamisesta ja meidän vahva myynnin alkupään osaaminen yhdistettynä luo markkinoille uudenlaisen toimijan, joka voi auttaa B2B-yrityksiä entistä kokonaisvaltaisemmin myynnin kehityksessä, kertoo Ideallyn hallituksen puheenjohtaja Leevi Latvaniemi.

Uudistamme myynnin ulkoistuksen inhimillisesti ja vastuullisesti

Yhteisenä tavoitteena on mullistaa tapaa, jolla yritykset voivat hyödyntää ulkoistettua myyntiä.

Ihmiset eivät ole katoamassa myyntityöstä, päinvastoin. Asiantuntevan myyntityön rooli korostuu ja uudet teknologiat mahdollistavat entistä nopeamman kouluttautumisen uusien palveluiden osalta.

– Myynti ei ole vain suorittamista tai teknologian hyödyntämistä. Se on asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä, heidän maailmansa hahmottamista ja ennen kaikkea heidän asiakkaidensa tarpeiden kuulemista. Meille myynnin ulkoistus on luottamustehtävä. Kun toimimme toisen yrityksen nimissä, edustamme heidän brändiään, kulttuuriaan ja arvojaan jokaisessa kohtaamisessa. Vaalimme tätä luottamusta tarkasti ja toimimme kuin olisimme osa asiakkaan omaa organisaatiota. Uskommekin, että tulevaisuus kuuluu niille, jotka tekevät myyntiä inhimillisesti, vastuullisesti ja syvällä ymmärryksellä asiakkaan liiketoiminnasta, kuvaa Lindell.

– B2B-myynti on suuressa murroksessa. Uskomme vahvasti, että tulevaisuudessa myynnin ulkoistuksessa tulevat pärjäämään toimijat, jotka eivät ainoastaan sovi tapaamisia vaan voivat myös auttaa koko myyntiprosessin hoidossa laadukkaalla tavalla. Yhdistymisen myötä meiltä löytyy vahva osaaminen myynnin kokonaisuuden kehittämiseen sekä pystymme myös tarjoamaan työntekijöillemme kattavammat mahdollisuudet edetä urallaan, kiteyttää Latvaniemi.

Yhdistyminen ei vaikuta nykyisiin asiakkuuksiin ja kaikki sopimukset sekä yhteyshenkilöt säilyvät ennallaan.

Lisätietoja

Axel Lindell

Ilona Works Finland Oy, hallituksen puheenjohtaja

axel.lindell@ilona.works

+358 41 544 6022

Leevi Latvaniemi

Ideally Oy, hallituksen puheenjohtaja

leevi@ideally.io

+358 45 169 9282

Logo