| Mimmi Johansson

Kaikki arvonlisäverosta – Tietopaketti yrittäjälle

Kaikki arvonlisäverosta – Tietopaketti yrittäjälle

Arvonlisävero eli alv on olennainen osa yrittäjän arkea. Arvonlisävero vaikuttaa esimerkiksi tuotteiden sekä palveluiden hinnoitteluun ja alv-rekisteriin ilmoittautuminen tulee vastaan jo perustamisilmoituksessa, joten arvonlisäveron perusasiat on hyvä ymmärtää jo heti yritystä perustettaessa.

Arvonlisävero ja alv-rekisteri

Arvonlisävero on kulutusvero, joka koskee lähes kaikkia tuotteita ja palveluita Suomessa. Arvonlisäveron maksavat lopulta aina kuluttajat, mutta veronkantajina toimivat verovelvolliset yritykset, jotka sisällyttävät veron määrän myyntihintoihinsa ja tilittävät sen valtiolle. Alveista saadut tuotot eivät siis ole yritykselle tuottoa.  

Yleinen arvonlisäverokanta Suomessa on 24 % ja se koskee useimpia tuotteita ja palveluita. Arvonlisäverokannoissa on kuitenkin joitakin poikkeuksia ja prosentti voi olla myös 14, 10 tai 0. Esimerkiksi elintarvikkeiden sekä ravintolapalveluiden arvonlisäverokanta on 14 % ja henkilökuljetusten sekä majoituspalveluiden 10 %. 

Arvonlisäveron maksamista varten yrityksen tulee liittyä alv-rekisteriin. Alv-rekisteri on verohallinnon ylläpitämä rekisteri, johon on koottu tiedot kaikista alv-velvollisista toimijoista. Tähän rekisteriin täytyy liittyä, jos harjoittaa arvonlisäverovelvollista toimintaa ja liikevaihto ylittää 15 000 euroa vuodessa (2023). Mikäli liikevaihto on alle tämän rajan, ei yrityksen tarvitse laskuttaa arvonlisäveroa ja alv-rekisteriin liittyminen on silloin täysin vapaaehtoista.

Voi olla kuitenkin järkevää liittyä alv-rekisteriin, vaikka yritys ei olisikaan alv-velvollinen. Ensinnäkin, jos tulosi ylittävätkin alarajan, joudut takautuvasti maksamaan koko vuoden myynneistä alvit, vaikket olisi niitä asiakkailta laskuttanut. Lisäksi rekisteriin liittyneenä voit hakea alarajahuojennusta jälkikäteen ja saat pitää keräämäsi alvit, mikäli jäät rajan alapuolelle. Alv-rekisteriin kuulumisesta on myös hyötyä, jos yritykselläsi on paljon kuluja, nimittäin silloin pystyt vähentämään alvit ostoistasi.

Arvonlisäverot tulee itse laskea ja ilmoittaa Omavero-palvelun kautta Verohallinnolle. Yleensä verokausi on aina kalenterikuukausi ja arvonlisävero ilmoitetaan ja maksetaan kuukausittain. Jos liikevaihto on alle 100 000 euroa, yrityksen verokausi voi olla myös pidempi. Alle 30 000 euron liikevaihdolla, voit ilmoittaa ja maksaa arvonlisäverot kerran vuodessa.

Mikä on alarajahuojennus?

Arvonlisäveron alarajahuojennus on verottajan tarjoama helpotus pienyrittäjille. Mikäli yrityksen liikevaihto on tilikauden aikana enintään 15 000 euroa, yritys saa huojennuksena tilittämänsä arvonlisäverot takaisin. Jos liikevaihtosi ylittää 15 000 euron rajan, mutta on alle 30 000 euroa, on sinulla oikeus osittaiselle alarajahuojennukselle. 

Alarajahuojennusta tulee hakea Omavero-palvelun kautta, ja se tehdään ilmoittamalla arvonlisäveroilmoituksessa huojennukseen oikeuttava liikevaihto ja huojennukseen oikeuttavan veron määrä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että huojennukseen oikeuttava liikevaihto ja veron määrä ei välttämättä ole sama asia kuin yrityksen liikevaihto ja veron määrä, koska kaikkia myyntejä ja veroja ei oteta huomioon huojennuksessa. Muista, että huojennus on veronalaista tuloa, joten se pitää ilmoittaa tuloksi veroilmoituksessa.

Arvonlisäveron vähennys ostoista

Arvonlisäveron vähennysoikeus estää veron kertaantumisen, eli sen ansiosta lopullisiin kuluttajahintoihin kohdistuu vain yhdenkertainen vero. Vähennysoikeus tarkoittaa, että saat vähentää omaa liiketoimintaa varten ostettujen palveluiden ja tuotteiden arvonlisäveron osuuden myyntiesi alveista.

Yrityksen toimintaa varten ostettua tuotetta tai palvelua saa toki käyttää muuhunkin tarkoitukseen, mutta silloin siitä saa vähentää ainoastaan arvonlisäverollista käyttöä vastaavan osuuden. Yrittäjällä ei ole oikeutta verovähennykseen, jos tuote tai palvelu tulee yksityiskäyttöön. Voit ilmoittaa vähennettävät arvonlisäverot arvonlisäveroilmoituksella. Jotta voit tehdä vähennyksiä, sinun tulee kuulua alv-rekisteriin. 

Ulkomaankaupan arvonlisäverotus

Ulkomaankaupassa yrittäjän tulee selvittää, onko yritys velvollinen maksamaan arvonlisäveroa ulkomaille. Yritys voi siis olla alv-velvollinen myös muualla kuin Suomessa. Lähtökohtana on, että jos tavaran tai palvelun myynti tapahtuu Suomessa, myyntiin sovelletaan Suomen arvonlisäverolakia ja myynnistä tilitetään Suomen vero. Arvonlisäverokanta on kuitenkin 0 %, jos kyseessä on tavaramyynti EU-maihin alv-velvollisille ostajille tai vienti EU-alueen ulkopuolelle.

Yrittäjän asiantuntija apunasi

Mikäli jokin asia jäi mietityttämään, varaa aika yrittäjän asiantuntijalle. Kauttamme saat apua verotukseen liittyvissä kysymyksissä sekä muissa yrittämiseen liittyvissä asioissa. Kysyminen ei maksa mitään, palvelu on yrittäjälle aina ilmainen!

VARAA TÄSTÄ SOITTOAIKA YRITTÄJYYDEN ASIANTUNTIJALLE!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                   Sisältö tarkistettu ja päivitetty 5.12.2022.