| Outi Ylönen

Vältä nämä 5 virhettä kirjanpidossa

Vältä nämä 5 virhettä kirjanpidossa

Monille yrittäjille ja varsinkin aloittaville kirjanpito tuntuu pakolliselta möröltä. Sen ei kuitenkaan tarvitse aiheuttaa stressiä. Tarkista, että oma kirjanpitosi on ajan tasalla ja ennen kaikkea oikein. Artikkelimme käsittelee sekä toiminimen että osakeyhtiön kirjanpitoa.

Jatkuvat virheet tositteissa

Virheen korjaaminen kirjanpidossa on mahdollista silloin, kun se huomataan saman tilikauden aikana kuin se tehtiin. Tällaisia virheitä ovat esimerkiksi väärin kirjatut kulut. Tehdyt virheet voivat johtaa väärin tehtyyn tilinpäätökseen. Väärin tehty tilinpäätös voi vaikuttaa suoraan verotukseen sekä mahdolliseen rahoituksen hakemiseen. Jos jatkuvia virheitä ei korjata, voi se näyttää myös tahalliselta verottajan tai kirjanpitolain silmin.

Toiminimen eli liikkeen- tai ammatinharjoittajan ei tarvitse tehdä aina tilinpäätöstä. Tilinpäätös tehdään, kun kaksi seuraavista tekijöistä ylittyy kahdella peräkkäisellä tilikaudella tai kun tilikausi on muu kuin kalenterivuosi:

  • Yrityksen taseen loppusumma on vähintään 350 000 euroa.
  • Liikevaihto vähintään 700 000 euroa.
  • Yrityksen palvelussa on 10 henkilöä tai enemmän.

Osakeyhtiöt (mikro- ja pienyritykset), avoimet yhtiöt, kommandiittiyhtiöt sekä osuuskunnat tekevät aina tilinpäätöksen. Voit lukea täältä tietopakettimme pienen osakeyhtiön tilinpäätöksestä!

Toiminimi voi tehdä tilinpäätöksen halutessaan, sillä veroilmoitusta jättäessä yrittäjä käsittelee samoja tietoja. Lisäksi tilinpäätöstä voidaan tarvita muun muassa rahoitusta tai lupa-asioita varten. Yrittäjä voi tarpeen mukaan myös käyttää tilinpäätöstietoja silloin, kun hän hankkii asuntolainaa tai muuta suurta, henkilökohtaista lainaa.

Saatavien unohtaminen

Saatava tarkoittaa asiakkaan velkaa yrityksellesi. Jos et muista kirjata ylös asiakkaan maksamia laskuja, saatat unohtaa, mistä kyseinen maksu on tullut. Jos unohdat kirjata laskut ja maksut, eivät ne täsmää kirjanpidossa. Jotta kirjanpitosi pysyisi siistinä ja selkeänä, tulee täsmääminen tehdä ajoissa. Kuitenkin monilta yrittäjiltä unohtuu saatavien pyytäminen, jolloin asiakassuorituksia ei saada tilille.

Jos näin käy, joudut pahimmillaan maksamaan ylimääräisiä veroja ja kärsimään luottotappiota. Kun täsmäät laskut sekä maksut heti, näet heti, mikä asiakkaan lasku uupuu tai on maksettu. Samalla yrityksesi rahaliikenne toimii kuten sen pitääkin.

Mitä_tarkoittaa_saatava_kirjanpito_palkanlaskenta
Mitä tarkoittaa saatava?

Saatava on asiakkaan velkaa yrityksellesi. Esimerkiksi lasku, jonka asiakas on jättänyt maksamatta. Jos asiakas on velkaa, mutta ei halua, voi tai aio maksa laskuaan, voit periä kyseistä summaa sekä mahdollisia korvauksia asiakkaalta. Saatavista voidaan laittaa esimerkiksi maksumuistutus, joka on usein 5 euron arvoinen.

Kirjaamattomat kulut ja kadonneet kuitit

Kulujen kirjaaminen on yksi tärkeimmistä kirjanpidon tehtävistä. Jos et kirjaa kaikkia kuluja tai muista merkitä kuitteja, voit vahingoittaa kassavirtaa sekä verotusta. Samalla et voi tarkistaa, mitä mitkäkin kulut tarkoittavat, kun kuitteja ei ole. Mahdollisen verotarkastuksen osuessa kohdalle, et halua olla se yritys, joka unohti kirjata kulunsa ja tallettaa kuittinsa.

Pyydä aina kaikesta kuitti! Turvallisinta on ottaa kuvat kuiteista, jotta ne pysyvät varmasti tallessa, eivätkä mene lukukelvottomiksi ryppyyntyessään taskussa tai lompakossa. Sähköinen kirjanpitopalvelu on tässä etusi, sillä voit tallentaa kuitit suoraan sinne. Näin et unohda tai vahingossa kadota tärkeitä kuitteja, jotka ovat olennainen osa kirjanpitoasi.

Kun maksat yrityksen menoja, käytä mieluiten yrityksen pankkikorttia- sekä tiliä. Näin pidät oman henkilökohtaisen rahaliikenteen erossa yrityksen liikenteestä ja selvennät kirjanpitoasi huomattavasti. Samalla säästät merkittävästi hermojasi, kun et joudu tarkistelemaan miltä tililtä tai kortilta kyseinen meno nyt menikään.

Käteismaksut jäävät kirjaamatta

Kulujen kirjaamisen tärkeys pätee myös käteismaksujen kirjaamisessa. Käteismaksut tarkoittavat käteisellä maksettuja menoja. Käteismaksujen kirjaamatta jättäminen väärentää yrityksen tulosta. Tällöin et ole varma oikeasta tuloksesta, joka puolestaan haittaa yrityksen kannattavuuden mittaamista.

Jotta et unohtaisi kirjata käteismaksuja, on hyvä tehdä erillinen muistilista pelkästään käteismaksuille. Näin olet tietoinen siitä, mikä on yrityksen oikea tulos. Samalla teet kirjanpitosi oikein, mikä on tulevaisuudessa yrityksellesi vielä suurempi hyöty.

Säästit rahaa väärässä paikassa – Et palkannut kirjanpitäjää

Kirjanpitäjän palkkaaminen on edullista siksi, että vältyt kaikilta kirjanpidon virheiltä ja ongelmilta. Se on samalla asiakkaille sekä sidosryhmille merkki siitä, että otat yritystoiminnan vakavasti, kun palkkaat kirjanpitäjän tekemään tehtävän puolestasi. Itse tehty kirjanpito ei välttämättä säästä rahaa, vaan kuluttaa sitä. Kirjanpidon tulee olla oikein, joten on hyvä luottaa ammattilaiseen, joka tekee kirjanpitoa työkseen. Näin sinä voit keskittyä omaan työhösi ja jättää paperibyrokratiat kirjanpitäjälle.

Kauttamme vertaat ja hankit kirjanpidon palvelut kätevästi. Olemme kirjanpitotoimistojen kanssa yhteistyössä koonneet palvelupaketit, jotka palvelevat pienyrittäjiä. Laskurit auttavat sinua oikean paketin löytämisessä.

Vertaa nyt kirjanpidon palvelut