| Teresa Heinämaa

Toiminimi vai osakeyhtiö – kumpi sopii minulle?

Toiminimi vai osakeyhtiö – kumpi sopii minulle?

Ylivoimaisesti suurin osa perustetuista yrityksistä on toiminimiä ja osakeyhtiöitä. Siksi näiden yhtiömuotojen piirteitä erityisesti mietitään ja verrataan. Päättäessä onko toiminimi vai osakeyhtiö yritystoiminnallesi sopivin, kannattaa niiden erot ymmärtää kunnolla, jotta osaa valita itselleen sopivimman vaihtoehdon.

Toiminimi vai osakeyhtiö?

Toiminimi, eli yksityinen elinkeinonharjoittaja, tarkoittaa yhden henkilön pyörittämää toimintaa, joka on yleisesti suhteellisen pienimuotoista. 

Osakeyhtiössä taas voi olla useampi omistaja ja on järkevä valinta laajemman yritystoiminnan kohdalla, tai silloin, kun yrityksen laajennukseen tähdätään. 

Karkeasti voikin sanoa, että nämä yhtiömuodot jakautuvat usein liiketoiminnan koon mukaan. Päätökseen kuitenkin liittyy muitakin tekijöitä, eikä myöskään ole olemassa tarkkaa rajaa pienen ja suuren yrityksen välillä. Siksi valinta tulee aina miettiä tapauskohtaisesti. Tutustu muihin yhtiömuoto vaihtoehtoihin tarkemmin täällä. 

Yrityksen perustamisen hinta

Toiminimen ja osakeyhtiön voi molemmat perustaa joko sähköisesti tai paperisesti. Osakeyhtiön perustamisilmoitus sähköisesti YTJ:n palvelun kautta maksaa 240 € ja paperilomakkeella 380 €. Toiminimen perustamisilmoitus maksaa sähköisesti 60 € ja paperilla 115 €.

Yksi tekijä, joka on saattanut estää osakeyhtiön perustamisen ennen on ollut sen perustamiseen vaadittu osakepääoma. Tämä oli 2500 euroa, mutta poistui vuonna 2019. Nyt siis osakeyhtiön perustamiseen ei vaadita lainkaan osakepääoman sijoitusta. 

Verotuksen erot

Verotuksen kannalta toiminimellä ja osakeyhtiöllä on merkittäviä eroja. 

Toiminimellä kaikki yrityksen tulot ovat myös yrittäjän henkilökohtaista tuloa. Toiminimiyrittäjä ei siis maksa itselleen palkkaa, vaan nostaa rahaa yrityksen tililtä yksityisottoina. Nämä eivät ole yrityksen kuluja eivätkä siis pienennä tulosta. Koko tuloksen verotus jaetaan pääoma-, ja ansiotuloverotukseen. Pääomatulovero on aina 30 prosenttia ja voi enimmillään olla 20 prosenttia tuloksesta. Kaikki loput tuloista verotetaan ansiotuloverotuksen kautta, jonka veroprosentti määräytyy tulotason mukaan.

Osakeyhtiössä yrittäjä nostaa erikseen itselleen palkkaa, josta maksetaan ansiotuloveroa. Yrityksen tulos on erillinen yrittäjän tuloista ja verotetaan kiinteällä 20 prosentin yhteisöverolla. Tämän lisäksi voittoa voidaan nostaa osinkoina. Palkan ja osinkojen suhdetta ja määrää muokkaamalla voi verotusta optimoida. Osakeyhtiön verotus on siis joustavampaa ja siksi myös verosuunnittelu on mahdollista. 

Kumpi verotusmalli on kannattavampi, riippuu täysin liiketoiminnan laajuudesta. Kun liiketulos ylittää tietyn rajan, on osakeyhtiön verotus yleensä alempi. 

Vastuu ja riskit 

Osakeyhtiön yksi vahvuuksista on se, ettei yrittäjä itse ole henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen sopimuksista tai velvoitteista. Osakeyhtiö on siis yrittäjästä erillinen oikeushenkilö. Toiminimiyrittäjä taas vastaa henkilökohtaisella omaisuudellaan näistä. Jos esimerkiksi kävisi niin huonosti, että yritys velkaantuisi, toiminimiyrittäjänä olisit tästä henkilökohtaisesti vastuussa. 

Mitä isommat summat yritystoiminnassa liikkuu, sitä merkittävämpi tämä ero on. Tämä on toinen syy, miksi toiminimi usein mielletään sopivaksi osakeyhtiötä pienemmälle yritykselle. Toki tämän merkitys riippuu myös siitä minkälaiset riskit yrityksen toiminnassa on. Matalariskisessä toiminnassa ei tästä tarvitse samalla tavalla huolehtia. 

Paperityöt ja hallinto

Yksi syy miksi toiminimi usein viehättää varsinkin aloittelevaa yrittäjää, on sen vaatimien hallinnollisten tehtävien keveys. Osakeyhtiö vaatii hieman enemmän byrokraattisia toimia, jotka voivat alkuun tuntua monimutkaisilta. Osakeyhtiöllä täytyy aina olla hallitus ja vähintään kerran vuodessa yhtiökokous. Käytännössä tämänkin voi hoitaa pienimuotoisesti, jolloin hallituksessa voi olla yksi varajäsen lisäksesi. Tietyt asiat käyvät kuitenkin aina kevyemmin toiminimen kautta. 

Myös kirjanpidossa osakeyhtiöllä on enemmän vaatimuksia, sillä heiltä vaaditaan aina kahdenkertainen kirjanpito. Toiminimi taas voi pyöriä myös yhdenkertaisella kirjanpidolla, joka on nopeampi ja helpompi hoitaa.  

Näitä ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä pienellä perehtymisellä osakeyhtiönkin vaatimat koukerot kyllä oppii. Hyvä kirjanpitäjä voi myös hoitaa suurimman työn puolestasi. Perehdy täältä tarkemmin kirjanpitäjän valintaan.

Yhtiömuodon muuttaminen

Toiminimen muuttaminen osakeyhtiöksi onnistuu myös perustamisen jälkeen. Joskus toiminta aloitetaan ensin toiminimenä, joka myöhemmin on järkevä vaihtaa osakeyhtiöön. Vaihdon ollessa ajankohtainen, sen pystyy toteuttamaan nopeallakin aikataululla. 

Yrittäjyyden asiantuntijat apunasi

Kauttamme voit varata ajan yrittäjyyden asiantuntijalle, joka auttaa sinua yrityksen perustamisessa, sopivien palveluiden löytämisessä sekä muissa yrittäjyyteen liittyvissä kysymyksissä. Kysyminen ei maksa mitään, palvelu on yrittäjälle aina ilmainen!

KYSY YRITTÄJYYDEN ASIANTUNTIJALTA!