| Henna Kankainen

Kevytyrittäjyyden hyödyt ja haasteet

Kevytyrittäjyyden hyödyt ja haasteet

Perinteisten yritysmuotojen lisäksi kevytyrittäjyys on viime vuosina noussut pinnalle suosittuna vaihtoehtona yrittämiselle ja palkkatyölle.

Mikä on kevytyrittäjä? 

Kevytyrittäjä on yrittäjä, joka laskuttaa asiakasta tehdystä työstä ilman omaa yritystä laskutuspalvelun kautta. Lainsäädännössä kevytyrittäjä on palkansaajan ja yrittäjän välimuoto. Verotuksen näkökulmasta kevytyrittäjä on palkansaaja ja työttömyysturvan sekä eläkevakuuttamisen osalta yrittäjä. Kevytyrittäjänä voi keskittyä varsinaisen työn tekemiseen, eikä aikaa mene esimerkiksi kirjanpitoon, laskutukseen tai veroilmoituksiin. Kevytyrittäjänä voi tehdä joustavasti yrittäjämäistä liiketoimintaa päätoimisena tai sivutoimisena työnä, jos ei halua perustaa omaa yritystä.

Kenelle kevytyrittäjyys sopii?

Kevytyrittäjyys sopii hyvin henkilölle, joka haluaa keinon laskuttaa yksittäisistä töistä ja tehtävistä. Tällaisia tilanteita voi tulla eteen henkilöllä, joka opiskelee, on työtön tai haluaa tehdä varsinaisen palkkatyön ohella keikkatyötä. Toisaalta kevytyrittäjyys voi olla myös hyvä vaihtoehto yrittämiselle, jos haluaa päästä taloushallinnollisista velvoitteista helpommalla. 

Kevytyrittäjyys on myös hyvä keino testata yrittäjyyttä ja omaa liikeideaa. Moni kevytyrittäjistä päätyykin myöhemmin perustamaan oman yrityksen. Jos kevytyrittäjänä töitä riittää, kannattaa harkita toiminimen tai osakeyhtiön perustamista. Tällöin pääsee hyötymään monista pienyrittäjille suunnatuista veroetuuksista joiden ansiosta yrittäjälle jää enemmän rahaa käteen tekemästään työstä. Näitä veroetuuksia ovat muun muassa yrittäjävähennys sekä oikeus vähentää täysimääräisesti liiketoiminnasta kertyviä kuluja. 

Kevytyrittäjyyden hyödyt 

Kevytyrittäjyydessä on monia hyötyjä ja hyviä puolia. Kevytyrittämisen parhaimmat puolet ovat:

  • yksittäisten työtehtävien ja työkeikkojen teko helpottuu esim. opiskelijoille ja palkkatyöläisille
  • ei tarvitse huolehtia kirjanpidosta, laskutuksesta tai maksettavista veroista, koska laskutuspalvelu hoitaa nämä puolestasi
  • toiminnan aloittaminen ja tarvittaessa lopettaminen on helppoa
  • taloudelliseen ongelmiin ajautuminen on epätodennäköistä
  • kuluja tulee vain sen mukaan, kuinka paljon laskuttaa
  • ei vaikuta opintotukeen samalla tavalla kuin perinteinen yrittäjyys

Kevytyrittäjyyden haasteet 

Kevytyrittäjyys ei kuitenkaan ole pelkkää helppoa ja kulutonta tekemistä, jolla tienata lisää rahaa. Alla muutamia haasteita, joita kevytyrittäjänä toimiminen tuo:

  • työttömyysetuuksien yhdistäminen kevytyrittäjyyteen että yrittäjyyteen voi olla hankalaa
  • kevytyrittäjä ei ole samalla tapaa oikeutettu verokevennyksiin ja verovähennyksiin kuin perinteinen yrittäjä 
  • edellisten tilikausien tappiot eivät ole verovähennyskelpoisia
  • kevytyrittäjyyttä ei voi soveltaa kaikille aloille ja kaikenlaiseen yritystoimintaan, kuten tuotemyyntiin tai luvanvaraiseen toimintaan.
  • maksat kevytyrittämisen laskutuspalvelulle tietyn prosentin laskuttamista töistäsi

Valitse tilanteeseesi sopivin ratkaisu

Ennen kevytyrittäjäksi ryhtymistä kannattaa rauhassa tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin ja miettiä, mikä yritysmuoto sopii tilanteeseesi parhaiten. Jos toimintasi alkaa pienimuotoisena, saattaisi toiminimen perustaminen myös olla järkevää. Voit lukea täältä tarkemmin toiminimen ja kevytyrittämisen eroista ja perehtyä siihen kumpi olisi sinulle paras vaihtoehto. 

Kevytyrittämisen laskutuspalvelut on koottu ilona.worksin sivuille, josta pääset helposti vertaamaan eri palveluntarjoajia:

VERTAA KEVYTYRITTÄJÄN LASKUTUSPALVELUT

Artikkeli päivitetty 3.5.2021